| ||||||||||||||||
![]() © Tomasz Siergiej, thank you!
LuonnekuvausSuloinen Sepe-susi, joka on aina pinkkien porsaiden perään, on monen ihmisen mielenkiinnon kohde. Uudelleen ja uudelleen tämä eläin jaksaa juosta ympäri metsiä porsaidensa perässä, koskaan lannistumatta. Myös meidän tallistamme löytyy yksi tällainen otus, joka tunnetaan nimellä Turn Golden Streets.Sepe on lannistumaton, itsepäinen ja hyväsydäminen oripoika. Se ei anna vastoinkäymisten painaa, vaan puskee kahta kovemmalla voimalla eteenpäin. Ajattelevainen, hiljainen ja suosittu laumassa, josta viimeinen johtunee pojan hyvästä kyvystä kaataa aitoja. Kiinni jäädessään se kuitenkin käyttäytyy niin surullisen ja lannistuneen oloisesti, että sille ei voi suuttua - niin tyypillistä. Karsinassa oleskellessaan Sepe on kiinnostunut ympäristöstään. Oikeastaan kiinnostunut on liian lievä ilmaus. Sepe kirjaimellisesti tunkee päätään ulos karsinasta nähdäkseen jokaisen liikahduksen tallissa. Vaikka se on nuorempaa sukupolvea tallin asukkaista, se käyttäytyy kuin omistaisi koko paikan. Kiinnostuksella on huonotkin puolensa: käytävällä liikkuminen tammojen kanssa on raivostuttavan hankalaa ja harjaamisesta ei yleensä tule mitään. Kun avaat Sepen karsinan oven, muista sulkea se välittömästi perässäsi: Sepellä kun on huono tapa rynnätä ulos karsinasta tutkiskelemaan. Työnnä siis ori päättäväisesti peremmälle ja mielellään kiinnitä se kunnolla renkaaseen, joka löytyy seinästä. Yleensä tässä vaiheessa ori rauhoittuu hetkeksi, mutta tämäkään ei kestä muutamaa minuuttia pidempään. Porkkananpaloilla mielenkiinnon vieminen ympäristöstä on kuitenkin hoksattu toimivaksi, joten mikäli haluat päästä helpolla, hanki porkkanoita. Itse harjaaminen sujuu hyvin, jos kestät tunteen, että sinut on ahdattu karsinan seinään. Mennessäsi jommalle kummalle puolelle hevosta, se vaivihkaa siirtyy sinua kohti, kunnes hipoo kylkeäi. Tämä aiheuttaa tunteen, että sinut on liiskattu, ja työskentelystä tulee hankalaa. Tässä tilanteessa tönäise Sepeä hieman, jotta se tajuaisi väistää. Sepe on ollut aina hieman arka jaloistaan, johtuneeko se sitten haavasta jonka se sai varsana niityillä kirmaillessaan. Kavioiden puhdistus on siis ratsastuskoulun hevosen jalkojen puhdistusta astetta hankalampaa, mutta silti - päättäväiseltä hoitajalta - mahdollista. Hevosen nostaessa jalan, muista kehua sitä ja vaikkapa taputtaa, jotta se tietää tehneensä oikein. Näin pääsemme aina vähemmällä, kun vain Sepe viimein hoksaisi, että ei se kavioiden sorkkiminen niin huono homma ole. Yllämainituista syistä kengityskin on täyttä tuskaa, joten mikäli mahdollista, tahdomme helpottaa kengittäjän työtä. Varusteiden laitto sujuu hyvin, eikä satulavyön kiinnityksessä ole ongelmia. Kuolainten kohdalla paina hieman hevosen suupielestä, ellei se tajua itse ottaa niitä suuhun. Sepeä hoitaessa muista ehdottomasti rauhallisuus ja päättäväisyys. Ratsastaessa Sepe on pirteä ja myöntyväinen, joskin välillä liian innokas. Sosiaalisena hevosena yleisö ei haittaa, mutta aiheuttaa hieman liikaa koreilua, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Oikeilla varusteilla Sepe toimii loistavasti, mutta täytyy muistaa, että ohjista kiskominen ja liiallinen potkiminen kylkiin ei ole hyvä asia selässä pysyminen kannalta. Ei, Sepe ei suinkaan heitä teitä suoralla tähtäimellä alas, mutta seuraavalla kerralla (mikäli se teidät vielä muistaa), se ei suinkaan päästä teitä takaisin. Muista siis tehdä hyvä ensivaikutelma, sillä toiseen ei usein tarjota mahdollisuutta! Kouluratsuna Sepe on kuuliainen, mutta vaatii riittävästi tehtävää, jotta jaksaa keskittyä. Vaatii normaalia kilpahevosta enemmän muistuttelua ja herättelyä ennen suoritusta, jotta jaksaisi keskittyä loppuun asti tekemäänsä. Tämän hevosen kanssa siis joutuu tosissaan tekemään töitä, eikä selkään ole tultu pelkästään istumaan. Rauhallisuus kannattaa tässäkin asiassa. Esteillä Sepe yleensä innostuu liikaa, ja liiallinen laukkaaminen aiheuttaa sen, että hillitseminen lähenee mahdottomuutta. Mitä korkeampi este, sen nopeasmpi vauhti, sanovat Sepen aivot, ja sen jälkeen mennään. Mikäli pysäyttäminen ei tunnu mahdolliselta, muista pehmeä, pidättävä ohja, painava istunta ja viimeisenä vaihtoehtona ohjaa hevonen päin aitaa tai seinää. Mikäli olet aloittelija, älä kiiku Sepen selkään, mikäli tarkoitus on hypätä esteitä. Kisoissa Sepe vaattii pitkän ja perusteellisen lämmittelyn ennen suoritusta. Riittävän rauhallinen ratsastaja takaa hyvän suorituksen, mikäli hevonen vain on osattu lämmitellä oikein. Suorituksen jälkeen Sepe päästää usein höyryt ulos laukkaamalla, joten mikäli mahdolllista, lähde vaikkapa maastolenkille läheiseen metsään. Sinisissä haalareissa kulkeva Sepe-susi on kaimallensa tärkeä henkilö, ja siitä on muistuttamassa persoonallinen kuva Sepen nimikyltissä, karsinan ovessa. Luonteen © Wamp.
Sukutaulu
Jälkeläiset00.00.0000, o/t. Varsan nimi00.00.0000, o/t. Varsan nimi 00.00.0000, o/t. Varsan nimi Kilpailukalenteri Sepellä kisaaminen aloitettiin vuonna 2009, mutta tauko joulukuusta eteenpäin hyydytti sen aloilleen. Syyskuussa 2010 kisaaminen aloitettiin uudelleen Kouluratsastus, 3 sijoitusta 04.09.2010 - GP (Kutsu) 3/40 03.09.2010 - GP (Kutsu) 6/40 07.09.2010 - GP (Kutsu) 4/40 00.00.0000 - luokka (Kutsu) sijoitus 00.00.0000 - luokka (Kutsu) sijoitus
© Rainy-Monday.net Web Designs & Applewood Photo |